Kilpailun historiaa

Laulajatar, professori Mirjam Helinin (1911-2006) pitkäaikainen haave oli järjestää Suomessa korkeatasoinen, kansainvälinen laulukilpailu. Hän teki haaveestaan totta vuonna 1981 perustamalla lahjoituksellaan Suomen Kulttuurirahaston yhteyteen Mirjam ja Hans Helinin rahaston. Sen varoilla järjestetään joka viides vuosi kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu. Lahjoitusta tehdessään Mirjam Helin toivoi saavansa kokea ensimmäisen, vuonna 1984 järjestetyn kilpailun. Kaikkiaan hän ehti nähdä viidet Mirjam Helin -laulukilpailut.

Mirjam Helinin ura alkoi Viipurin musiikkiopistossa Lahdessa ja jatkui vuoden 1938 ensikonsertin sekä lukuisten kansainvälisten aaria- ja oratoriokonserttien kautta Sibelius-Akatemiaan. Hänen taiteellinen intohimonsa painottui laulunopetukseen. Mirjam Helin olikin yksi Suomen merkittävimmistä laulupedagogeista ja opetuksen metodiikan kehittäjistä.

Mirjam Helin halusi tukea laulukilpailun lahjakkaita, nuoria kilpailijoita monin eri tavoin. Voittajien menestystä hän seurasi matkustamalla heidän konsertteihinsa sekä käymällä laajaa kirjeenvaihtoa. Kilpailussa palkittuja laulajia ovat mm. Ning Liang, Andrea Rost, Charlotte Hellekant, Elina Garanca, Vladimir Chernov, Olaf Bär, René Pape, Salvatore Champagne, Marcin Bronikowski, Eglise Gutierrez ja Woo-Kyong Kim.

Vuodesta 1987 kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu on ollut Kansainvälisten Musiikkikilpailujen Maailmanliiton (Fédération Mondiale des Concours Internationaux de Musique, Genève) jäsen.

logo



Siirry kuvagalleriaan

Mirjam_Helin

Mirjam Helinin haastattelu vuodelta 2004


Lue haastattelu täältä.


Sivun alkuun